perjantai 29. toukokuuta 2015

NUTS Karhunkierros 160 km 22.-23.5.2015

Vaikka kilpailusta on jo muutama päivä aikaa, on ajatukset edelleen aivan levällään. Mutta katsotaan mitä niistä saadaan tähän luettavaan muotoon.

Valmistautuminen

Päätös Ultra Trail Tourille osallistumisesta syntyi syksyllä hyvin menneen Vaarojen Maratonin kasikutosen jälkeen. Tarkoitus oli kerätä juoksukilometrejä pohjille suurin pirtein saman verran, kuin mitä Vaaroille lähtiessä oli. Aivan siihen en kevään aikana päässyt, lähinnä viimeistelyä häirinneen flunssan takia. Siitäkin huolimatta olo oli erittäin luottavainen ja usko omaan tekemiseen kova.
Täydennys pussukat urheilujuomajauhetta valmiiksi annoskoossa huoltolaatikoihin. Kuva: Johanna Tuosa
Kilpailua edeltävällä viikolla unet olivat jääneet hieman lyhyiksi, mutta pari viimeistä yötä tuli nukuttua hyvin. Jännitys oli viikolla jo häirinnyt työntekoa ja aamulla ennen kisaa tuntui etten ollut koskaan jännittänyt niin kovasti.
Kaikki valmista-  varpaan kynnet tuli leikattua vielä lähtöalueella. Kuva: Marika Varpenius

Varusteet

Ennen kilpailua oli eri foorumeilla paljon spekulaatioita olosuhteista ja varusteista. Oma varustus valikoitui lopulta aika helposti - ainoat joita olen käyttänyt todella paljon. Kalsarit, kengät, paita ja reppu, kaikkien kohdalla oli käytännössä vain yksi vaihtoehto. Vaihtovaatteet huoltolaatikoihin pakkasin vasta aivan viime hetkellä - kaiken varalle. Reppu painoi ilman juomia 1,4kg ja juomaa mahtui mukaan 3 litraa, joskaan sitä ei missään vaiheessa aivan niin paljoa ollut mukana.
Opin että ehjät kengät auttaa pitämään roskat ulkopuolella.
Kuva: Marika Varpenius



Alkulämmöt

Lähtöalueella oli kiva moikata tuttuja ja tuntemattomia. Lähtökarsinan ympärillä oli porukkaa paljon ja fiilis oli korkealla. Yhtään rohkeaa ei kuitenkaan löytynyt, joka olisi lähtenyt heti juoksemaan rinnettä ylös, vaan kävelimme koko porukka yhtä matkaa.
Valtavaaran laavun kohdalla tuli tehtyä pieni mutka väärälle uralle, mutta onneksi huomasimme nopeasti erheen. Ylimääräistä matkaa ei kertynyt kuin noin 200m ja "pummi" opetti heti kättelyssä kuinka tarkkana reitillä sai olla. Tästä opetuksesta oli myöhemmin varmasti hyötyä.
Valtavaaralle nousu oli melkoinen rypistys heti alkuun. Kuva: Johanna Tuosa.
Valtavaaran ja Konttaisen välissä oli jo ensimmäinen huolto. Alunperin olin suunnitellut juoksevani tästä vain ohi, mutta kun muut ottivat niin minäkin. Tämä osoittautui pahimmaksi virheeksi koko kilpailussa. Gluteenittomalla ruokavaliolla elävälle yhden Fanipalan keksi riittää näköjään hyvin laittamaan vatsan sekaisin. Vatsaoireet alkoivat noin 17 km taivaltamisen jälkeen, ilmaa oli vatsassa yhtä paljon kuin ympäröivässä maailmassa yhteensä. Ja sinne sekaan oli turha yrittää mitään vettä sakeampaa.
Kitkajoella oli pakko vilkuilla välillä maisemiakin. Kuva: Johanna Tuosa.
Juuman huollossa vesitankkaus ja meno jatkui. Askel tuntui vielä varsin hyvältä, eikä vatsankaan tilanne osannut pelottaa. Vauhti tuntui hieman reippaalta, mutta kuitenkin helpolta. Matkaa taitettiin pitkään viiden hengen joukossa, joka tosin hieman hajosi huollon jälkeen. Kaukolan Tommin kanssa tuli kuulumisia ja historiaa vaihdettua kaverin tsemppaamisen ohessa, kiitos hyvästä matkaseurasta.

Pimenevässä metsässä

Oulangan huoltoon (53km) saapuessa alkoi vatsan tilanne jo hieman huolettamaan. Ajattelin kuitenkin että mustikkakeitto auttaisi ja sen jälkeen matkaa voisi jatkaa uudestisyntyneenä. Huoltoon saavuimme vain noin 10 min kärjen takana, mikä oli yllättävän vähän.

Huollossa kengistä roskat pois ja eväiden nauttimisen ajaksi jalat ylös. Juomaleilit täyteen ja noin 10 minuutin pysähdyksen jälkeen menoksi. Tommi ehti huollosta liikkeelle noin minuuttia ennen minua ja ehti edellä pummata kohta polulle tultuaan.
Oulangan huollossa roskat pois kengistä. Ensi kerralla ehjillä kengillä liikkeelle. Kuva: Johanna Tuosa.
Mustikkasopan voimalla jaksoin nätisti Taivalkönkäälle, jossa joutui hetken arpomaan oikeita polkuja. Oikeat polut löytyivät, toisin kuin osalla takana tulevista, jotka tekivät jopa 20 km koukun pysäköintialueelle (kts. GPS-seuranta). Tästä kuitenkin alkoivat vaikeudet, ruoka ei vieläkään mennyt alas. Energiat sitä vastoin olivat alhaalla, olihan matkaa takana jo noin 60 km / 8 tuntia käytännössä ilman mitään tankattua energiaa. Juoksu rupesi tuntumaan reisissä, jotka eivät saaneet energiaa, ja samalla polun juostavuus laski rajusti. Metrit Taivalkönkäältä noin 15km eteenpäin olivat todella pitkiä, raskaita ja uuvuttavia - juoksuaskelia otin vain silloin tällöin, vilun väreet tulivat, muutamat yksittäiset sadepisaratkin tuntuivat ämpärilliseltä kylmää vettä. Samalla juurisella ja kivikkoisella polulla joutui kävellessäkin katsomaan erikseen jokaisen askeleen paikan. Synkkyys valtasi mielen.

Luovuttaja

Noin 4 km ennen Hautajärveä polku jälleen parani ja juoksuaskeleita tuli otettua enemmänkin, vaikka se vaikeaa olikin. Reidet kipuilivat jokaisella askeleella. Päätös luovuttamisesta oli syntynyt jo matkalla, vaikka sitä luontotalolla tuli vielä vetkuteltuakin. Suurin tavoite pitkälle matkalle lähtiessä oli tehdä ehjä suoritus, nyt sitä ei ollut tulossa.
Hautajärvelle saapuessa päätös oli jo käytännössä tehty. Kuva: Johanna Tuosa.

Voittajan on helppo hymyillä - luovuttajan ei

Kisan jälkeen oli alkuun ylpeä omasta päätöksestäni, todennäköisesti säästin palautumisessa paljon ja onhan 82 km pitkä matka sekin. Päivä päivältä ajatukset ovat kuitenkin muuttuneet alakuloisemmiksi tapahtumaa ajatellessa - tappio, luovuttaminen ja epäonnistuminen ovat vallanneet ajatukset. Varsinkin läpipäässeiden juttuja reissusta lukiessa ovat omat reissun aikaiset vaivat muuttaneet mittasuhteitaan ja oma päätös on muuttunut säälittäväksi omassakin mielessä. Jos Vaarojen Maratonin jälkeen ajatukset palasivat aina siihen euforiaan maalissa, niin nyt ajatukset palaavat johonkin aivan muuhun. Keskeyttäminen ja luovuttaminen ei ole kivaa.

Tällä hetkellä halu rangaista heikkoa mieltä olisi kova, mutta jalat eivät anna siihen vielä myöden. Kovat mäkitreenit ovat kuitenkin nyt uudella tavalla suunnitelmissa, mäissä eroa tulee muihin turhan paljon (vaikka eihän tässä muita vastaan kilpailla - eihän(?)).
Luontotalon lattialla maatessa päätös varmistui. Kroppa oli tyhjä. Kuva: Johanna Tuosa. 

Katse eteenpäin

Vaikka mieli onkin vielä maassa, niin eilen käyty suunnistus helpotti jo oloa. Ehkä elämää on vielä Karhunkierroksen luovutuksenkin jälkeen. Onneksi tapahtumasta jäi jotain positiivistakin, yhtään rakkoa tai hiertymää ei kehoon tullut, kengät toimivat hyvin rei'istä huolimatta ja uusi reppu oli aivan loistava.

Seuraavaksi katse Jukolaan, katsellaan muita tapahtumia sitten myöhemmin. Nyt mielessä on jo mahdollisuus Pallaksen reissulle, alkuviikosta vielä ei.
Lauantaina Konttaisella jaksoi jo kiipeillä katsellessa kärkiäijien ja -naisten menoa. Kuva: Johanna Tuosa.

Kilpailun kotisivut
GPS-seuranta
Johannan ottamia kuvia