torstai 15. toukokuuta 2014

Salpaus-Rogaining 3.5.2014


Salpaus-rogainingiin Rajavillit osallistuivat tänä vuonna yhdellä naisjoukkueella 6h sarjaan. Kisakuntoa lähtivät testaamaan Marja ja Johanna. Rogaining järjestettiin tänä vuonna Vierumäellä. Kisakuntoa testattiin jo heti ajomatkalla poliisien puhallutuksella. Ei värähtänyt viisari urheilujuoman voimasta.

Reittisuunnitteluun oli aikaa melkein kaksi tuntia. Tällä kertaa reittiä pyöriteltiin moneen kertaan ja tehtiin tarkkoja laskelmia pisteiden suhteen. Pitkään pohdittuamme päädyimme lähtemään kartan itäosaan ja etelästä pohjoiseen kiertäen. Loppuaika kuluikin sitten vessajonossa, joka oli PITKÄ.

Liikkeelle lähdettiin reippaasti kohti rasteja 22 ja 74, jotka löytyivät helposti. Kohti rastia 55 juostessa alkoi kova raekuuro, joka jättikin maan valkoiseksi. Raekuuron hyvä puoli oli, ettei se kastellut vaatteita kuten vesisade. Rastit 92 ja 42 löytyivät helposti. Rastille 62 mentiin rannan kautta ja välillä kiivettiin nelivedolla mäkeä ylös. Tämän jälkeen alettiin pohtia pitäisikö kuitenkin käydä rastilla 95, koska olimme aikataulua reilusti edellä. Päätimme hakea sen. Tämä oli lopulta huono päätös ja kostautui myöhemmin. 95 rastipaikka löytyi hyvin, mutta rastia ei näkynyt missään. Aikamme pyörittyämme soitimme järjestäjille ja lupasivat lähettää paikalle jonkun. Saimme jatkaa matkaa ja pisteet lisättäisiin maalissa tulokseemme. Tässä pyörimisessä tuhraantui turhaa aikaa.

Raekuuron merkkejä näkyvissä

Ja välillä aurinko paistoi

Tässä piti olla rasti nro 52, mutta eipä löytynyt lippua eikä leimasinta
 Jatkoimme rastille 52 ja matkalle osuneella juomapisteellä kuulimme tämänkin rastin puuttuvan. Menimme rastipaikalle ja taas soitto järjestäjille. Rastille 104 mennessä aloimme pohtia miten lyhennämme loppumatkaa, koska olimme jo aikataulua jäljessä. Päätimme hakea rastit 83, 71 ja 91. Tämän jälkeen suuntasimme rastille 41, joka oli taas huono valinta. Eteneminen oli todella hidasta ja ojat olivat levinneet lammikoiksi. Haastetta väsyneille jaloille toi tasapainoilu useiden ojien yli kapeita puita pitkin. Yli päästiin pahemmin kastumatta. Rastin 41 jälkeen jatkoimme tällä kertaa tietä pitkin rastille 44 ja sitten olikin lähdettävä kohti maalia. Ja mikäs sen mukavampi lopetus kuin juosta pitkää suoraa asfalttitien reunaa maaliin. Auts.

Ehdimme maaliin juuri sopivasti ilman sakkoja. Pisteitä tuli kerättyä 1040 ja sijoitus 20. Reitin muuttaminen kesken matkan oli huono ratkaisu. Siinä menetettiin todennäköisesti paljon pisteitä, kun loppumatkasta jäi monta pistettä hakematta ajanpuutteen vuoksi. Tästä oppineena seuraavaan kisaan. Muuten kisa sujui hyvin ja hauskaa oli!

Maalissa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti