keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kalevan kierros – Luistelu

Ensimmäinen Kalevan kierroksen laji – luistelu, suoritettiin siis viikko sitten lauantaina. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta meille molemmille, kun olimme jonkinlaisen luistelukilpailun lähtöviivalla. Kalevan kierroksen luisteluun osallistui tänä vuonna 251. kisaajaa. Luistelijat oli jaettu kuuteen erään, joista ensimmäinen starttasi liikkeelle jo klo: 8:00 aamulla. Toinen ja kolmas erä oli varattu kovimmille luistelijoille. Näihin eriin päästäkseen piti olla esittää tarpeeksi kova aikaisempi tulos. Viimeinen eli kuudes erä oli nimikoitu hitaille luistelijoille. Itse luisteli neljännessä erässä ja Markus viidennessä. Luistelussa luistellaan 400m pikaluistelurataa 75 kierrosta ympäri. Ajanotto tapahtuu nilkkaan tulevalla sirulla, mutta jokaisella luistelijalla täytyy olla myös oma kierrostenlaskija, joka merkitsee valmiiseen kaavakkeeseen kokonaisajan jokaisen kierroksen jälkeen. Markuksen kanssa toimimme toistemme kierrostenlaskijoina.

Kisamatka taitettiin Mikkelistä Seinäjoelle kisapäivänä

Lähtökohdat luisteluun eivät kummallakaan olleet ihan optimaaliset. Markuksen selkä oli ollut jo useamman viikon jumissa ja kaikki treenit tämän johdosta aika vähissä. Lisäksi Markus pääsi ensimmäisen kerran testaamaan pikaluistimia vasta viikko ennen kisaa Mikkelissä, joten luistelutreenit pikaluistimilla jäivät Markuksella yhteen tuntiin ja 20km:iin. Onneksi Markus sai vielä kisaviikolla fyssarikäynnillä availtua pahimpia lukkoja selästä ja lantiosta. Minä taas sairastuin keskiviikkona ilmeisesti RS-virukseen. Tyttöni sairasti saman taudin edellisellä viikolla ja olin jo siinä uskossa, että selvisin tartunnatta. Tietenkin tauti iski sitten juuri ennen kisaa päälle. Varsinkin torstaina keuhkot tuntuivat siltä kuin niitä olisi raastinraudalla vedelty. Onneksi perjantai oli keuhkojen osalta jo parempi, mutta sen sijaan kurkku tuli aika kipeäksi. Perjantain, pe-la yön ja lauantaiaamun kurkku tuntui todella kipeältä. Onneksi lauantaina matkalla Seinäjoelle kurkkukipu hellitti, joten kisaan saattoi lähteä ilman kaktusta kurkussa. Ennen kisaa kävin ottamassa lämpöjä juoksemalla ja samalla sai yskiä ja räkiä keuhkoista enimmät limat pihalle. Luistelun alkulämmittelyssä olo tuntui jo ihan hyvältä, joten tautia ei tarvinnut lähtöviivalla enää miettiä.

Alkulämmittelyssä olo oli ihan hyvä ja luottavainen

Vaikka omasta tasosta en ennakkoon osannut sanoa oikein mitään, arvioin, että tunnin alitus voi olla hyvässä erässä mahdollista, 65min loppuaika täysin realistinen ja yli 70min pettymys. Olin suunnitellut oman taktiikkani niin, että lähden heti alusta asti rohkeasti kärjen tuntumaan ja haistelen siinä erän vauhtia. Luistelussa peesistä on pyöräilyn tavoin suuri hyöty, joten jos kärki menee kovaa ja väliin tulee isoja rakoja, niiden kiinni luistelu on voimia vievää. Luistellessa ei myöskään kovin kauaa voi mennä ylikovaa, koska hapot iskevät nopeasti, joten parempi on sijoittua ryhmän kärkipäähän kuin jäädä kauemmaksi. Lisäksi jokaisessa erässä jaettiin 10 km eli 25 kierroksen ja 20 km eli 50 kierroksen kohdalla, bonussekunteja kolmelle parhaalle 30-20-10 sekuntia, joten niidenkin saaminen mahdollisuuksien mukaan kiinnosti.

Kun luistelu lähti liikkeelle olin jo noin 10-15 kierroksen jälkeen yhtä aikaa sekä vähän pettynyt, että aika varma siitä, että tämä on minun eräni. Pettynyt siinä mielessä, että mitään kovin kovia tai edes yksittäistä kovaa luistelijaa ei erästä tuntunut löytyvän, mutta samaan aikaan olin itsevarma, että tulen viemään bonussekunnit ja erän voiton. Ensimmäisen kirikierroksen lähestyessä meitä oli kärjessä kahdeksan luistelijan nippu. Olin päättänyt, että nostan itseni kärjen tuntumaan kirikierroksen lähestyessä, otan kärkipaikan kierroksen alkaessa ja kontrolloin siitä tilannetta pitäen kärkipaikan koko kierroksen ajan. Taktiikka toimi ja kovin tiukkaa taistelua sekunneista ei tullut. Kirikierros hajotti porukkaa sen verran, että sen jälkeen meitä oli jäljellä enää neljän luistelijan porukka, joista kaksi ei halunnut tehdä muuta kuin peesata. Puolivälin kohdilla meitä oli kärjessä jäljellä enää kaksi ja jälkimmäinen kirimaali tuli minulle vielä ensimmäistäkin helpommin. Kyselin vähän toiselta luistelijalta fiiliksiä ja vauhdin kiristämismahdollisuuksia loppua kohden, mutta hän kertoi, että juurikaan pysty enää vauhtia kirimään. Jokunen kierros vedettiin vielä vuorovetoa kierros kerrallaan. Sen jälkeen aloin itse vetämään kaksi tai kolme kierrosta kerralla joiden jälkeen yhden peesasin. 12 kierrosta ennen maali en enää kärkipaikkaa luovuttanut ja viimeiset yhdeksän kierrosta luistelin jo yksin. Loppuajaksi tuli 1:04:03, josta vähennettiin siis yhteensä 60 sekuntia bonussekunteja. Olin tyytyväinen suoritukseen vaikkakin hyvässä erässä olisi varmasti ollut mahdollisuuksia 60 minuutin pintaan.

Loppukiri ohituskaistalla

Markusta evästin samoilla eväillä omaan eräänsä, kuin millä itse lähdin liikkeelle. Markus kertoi, että ei muista milloin viimeksi olisi jännittänyt näin paljon ennen kisan alkua. Itse koitin kovasti luoda uskoa ja tsempata miestä. Yleiskunnosta tai luistelutaidosta Markuksen suoritus ei jäisi kiinni, mutta staattinen luisteluasento ei luonnollisesti ole parasta mahdollista hoitoa kipeälle selälle. Selän lisäksi vähäinen treeni varmasti aiheutti Markukselle ylimääräistä jännitystä.

Markus aloitti oman eränsä suunnitelmien mukaan kärjen tuntumassa. Markuksen erä vaikutti paljon edellistä omaa erääni laadukkaammalta ja kärjessä oli noin 10 luistelijan porukka, joka piti hyvää vauhtia yllä. Markuksella ei näyttänyt olevan mitään ongelmia pysyä porukan mukana. Ensimmäiselle kirikierrokselle Markus lähti keulassa, mutta takasuoralla pari luistelijaa paineli hänestä ohi. Maalisuoralla Markus kävi viimeisistä bonussekunneista tiukkaa kisaa, mutta hävisi ne alle luistimen mitalla. Puolen välin tietämissä kärkinipussa, juuri Markuksen edestä kaatui kaksi luistelijaa. Tämä aiheutti kärkiryhmän jakautumisen kahteen neljän luistelijan ryhmään joista jälkimmäiseen Markus jäi. Kuten aikaisemmin mainitsin, syntyneiden erojen kiinni luisteleminen on haastavaa ja nytkin, vaikka eroa oli pitkään vain 10-20 metriä se ei tullut enää kiinni. Toisen kirimaalin kohdalla Markus oli vielä menossa minun ajan alle, mutta sitten selkä alkoi vaivata ja vauhti hyytyä loppua kohden. Loppuajaksi Markuksella tuli 1:04:50.

Markus vauhdissa

Luistelun nopeimman ajan luisteli Antti Järvenpää, joka pysäytti kellon aikaan 50:48,6. Jonkun verran on siis vielä treenaamista meillä molemmilla. :) Luistelun voitolla Järvenpää otti Kalevan Kierroksen kärkipaikan ja lajivoitosta tulleet 1000 pistettä. Ensimmäisen lajin jälkeen Jari on kokonaistilanteessa sijalla 74. pistein 717,27 ja Markus sijalla 87. pistein 686,81.
Luistelun tulokset ja pistetilanne ensimmäisen lajin jälkeen. Seuraavaksi sitten 100% panostus hiihtokauteen.

Harvemmin sitä palkitaan pokaalilla kokonaiskilpailun 74. sijasta. :-D
(Kaikkien erien kolme parasta palkittiin pokaaleilla)