keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ennakko: Lost in Kajaani - again.

Rajavillien seikkailusyksyn kirsikkana kakussa on jo useamman vuoden ollut Kainuun hienoissa maisemissa miteltävä Lost in Kajaani -seikkailu. Kainuun Liikunta ry on vuodesta toiseen järjestänyt omanlaisensa tapahtuman, josta on kasvanut osallistujamäärältään Suomen suurin vuosittainen seikkailukilpailu.

Odotukset ovat jälleen korkealla perjantaista lauantaihin 11.-12.9. seikkailtavan vuoden 2015 painoksen suhteen, johon Rajavillit starttaa kahdella joukkueella haastavimmalle Extremely Lost radalle. Starttiviivalle asettaudutaan perjantaina klo 11 hallitsevina sarjan mestareina ja tällä kertaa kilpailusta odotetaan kovatasoisinta aikoihin.


Lost in Kajaani lähtöviivalla riittää joukkueita.


Konkareita ja ensikertalaisia.


Tutun kolmikon Markus - Antti - Jari muodostama Rajavillit puolustaa siis viime vuoden voittoa miesten sarjassa. Vuosi sitten Antin ollessa loukkaantuneena kolmantena jäsenenä seikkaili Simo, mutta nyt ollaan palattu takaisin viime vuoden Rokua Geopark Challengesta tuttuun kokoonpanoon. Yhteisiä seikkailukisastartteja ei tällä kokoonpanolla sen koommin ole, mutta kaksikkona on kisattu kaikkien kanssa ristiin viimeisen vuoden aikana.

Miesten sarjassa reitille starttaa 21 joukkuetta, joista ainakin Free Adventure tiedetään kovaksi vastukseksi. Viime vuonna lyhyemmän Lost -sarjan voittanut PikkusenPyylevät -joukkue on mukana nyt kovemmassa sarjassa ja on mielenkiintoista nähdä mihin heidän vauhtinsa riittää. Muitakin mustia hevosia listalta löytyy ja nähtäväksi jää nouseeko viime vuoden tapaan joku sekajoukkue kisaamaan kokonaiskilpailun kärkisijoista.

Markus (edessä) ja Jari (vas.) ovat mukana puolustamassa viime vuoden voittoa. Simon (oik.) tilalla seikkailee Antti.


Rajavillit Mix -joukkue lähtee kisaamaan myös kovatasoiseen sekajoukkueiden sarjaan. Tässä tiimissä vahvaa kokemusta edustavat Johanna ja Riikka, joilla molemmilla on useamman vuoden kokemus tapahtumasta. Tämän joukkueen kolmantena jäsenenä on Harri, joka on Lost in Kajaanin ensikertalainen. Kesän mittaan Harri on ollut mukana lyhyemmissä seikkailuissa tutustumassa lajiin ja joukkueen muihin jäseniin.

Sekasarjaan starttaa 9 joukkuetta. Viime vuonna koko kilpailun toiseksi tullut sekajoukkue 1Life on mukana myös tällä kertaa, tosin hieman eri kokoonpanolla. Sekajoukkueiden lisäksi Rajavillit mix kisaavat myös sarjan mies- ja naisjoukkueita vastaan, jotka tapahtuman luonteen mukaisesti kaikki seikkailevat samalla radalla.

Seikkailun seuraaminen ja ratkaisun paikat.


Lost in Kajaani tarjoaa jännittäviä hetkiä myös sohvaseikkailijoille GPS-seurannan välityksellä. Linkit live-seurantaan löytyvät www.tulospalvelu.net/gps -sivulta perjantaina kello 11 alkaen. Ensimmäisen etapin maaliin joukkueita odotetaan illalla klo 19 alkaen. Lauantaina seikkailu - ja seuranta - jatkuu heti kello 6:00 toisen päivän kuvioilla. Voittajajoukkuetta odotetaan maaliin n. klo 14, joten tiukkaa kisaseurantaa on luvassa livenä kärjen osalta n. 16 tuntia ja hitaampien joukkueiden osalta muutama tunti kauemmin.

Rastilta rastille etenemistä rytmittävät erilaiset quest-tehtävät, joissa joukkueet pääsevät mittaamaan osaamistaan mitä erilaisemmissä tehtävissä. Kaikkia questeja ei välttämättä ole GPS-seurannan karttaan merkattu, joten jos pallukka on pitkään paikallaan, on joukkue luultavimmin suorittamassa tehtävää. GPS-lähettimet kulkevat mukana repuissa, joten jos reppu jätetään tehtävän ajaksi pois kyydistä ei seurantakaan etene.

GPS-seurannan kautta seikkailun seuraaminen onnistuu vaikka rastilta käsin.

Questit ovat seikkailuissa ratkaisun paikkoja. Väsyneenä ajattelua vaativat tehtävät ovat haastavia.


Lost in Kajaani on tunnettu monista quest-tehtävistä ja ne ovatkin osaltaan kilpailun ratkaisupaikkoja. Sujuva pyörällä suunnistaminen ja oikeiden reittivalintojen löytäminen on myös tärkeää ja tätä on helppo seurata GPS-seurannan kautta. Yleensä ratkaisut ovat syntyneet vasta toisen päivän puolen välin tienoilla, jolloin katsotaan kenellä riittää vielä virtaa ja kenen tankki alkaa tyhjentyä.

Tehtävärasteilta mahdollisesti kertyvät sakkominuutit kärsitään heti, joten seurannassa oleva joukkueiden järjestys on myös kilpailun tilanne. Poikkeuksena tähän ovat tilanteet, joissa joukkue on jättänyt jonkun rastin käymättä ja sakko tästä lisätään loppuaikaan maalissa. Lauantain osuudelle joukkueet lähtevät yhteislähtönä porrastetusti, joten toisena päivänä kokonaiskilpailun järjestyksen selvittäminen vaatii pieniä laskutoimituksia ensimmäisen päivän tuloksista.

Jotain päivityksiä tilanteesta yötauolta tullaan laittamaan mahdollisuuksien mukaan myös Rajavillit on the run -Facebook -sivustolle.

Jännittäviä hetkiä kisaseurannan parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti