Lost in Kajaani - Miesten joukkue

Lost in Kajaaniin matkattiin puolustamaan miesten sarjan viimevuotista voittoa. Ennakkoon arvailtiin kilpailun tason olevan tänä vuonna entistäkin kovempi. Ennakkotunnelmat olivat korkealla, mutta reissusta muodostui lopulta erilainen kuin olimme ennakoineet.

Lähtöä odotellessa.

Markuksen mukana matkaan.

• GPS-seuranta (meidän osaltamme toimii vasta rastilta 14 eteenpäin)

Prologin ohjeistuksena oli juosta 6x400m viesti urheilukentän ympäri. Lähtökomento tuli hieman yllättäen ja koko lauma säntäsi juoksuun - onneksi lähes kaikki samaan suuntaan. Ohittelin nopeasti muutaman ja takakaarteessa olin jo jonon kolmantena. Takasuoralla vielä yksi päänahka ja vaihtoon toisena. Antti ja Jarikin hoitivat omat 2 x 400 m varsin mallikkaasti ja pääsimme lähtemään kentältä E-Lost joukkueista ensimmäisinä Free Adventuren kanssa.

Antti vaihtaa viestiosuutta Jarin kanssa.

Lyhyen mutta hektisen prologin jälkeen jatkoimme matkaa pyöräillen.

Matka ekalta fillarirastilta kohti Iso-Ruuhijärven ensimmäistä questiä tuntui todella pitkältä. Pidimme hyvää vauhtia ja ohittelimme Lost-sarjan joukkueita, jotka olivat päässeet lähtemään kentältä ennen meitä 800 m lyhyemmän prologin takia. Iso-Ruuhijärvellä odotimme uintiquestiä, mutta yllätykseksemme pääsimmekin juoksemaan järveä ympäri. Muutama joukkue pääsi vaihdossa edellemme, kun jäimme vaihtamaan juoksukenkiä jalkaan. Vaihto oli kuitenkin erittäin järkevä, järven rantojen ollessa paikoin erittäin kivikkoiset. Minulle maasto ja etenemistapa sopivat erittäin hyvin, olihan kesän päätavoitteet olleet tossulla edettäviä.

Järveä kierrettäessä osui matkalle ylimääräinen mutkakin, kun kävimme koukkaamassa niemen kautta. Ylimääräistä matkaa enemmän haittaa aiheuttivat kaikki edelle ehtineet joukkueet, joista ison osan olimme hetkeä aikaisemmin jo kertaalleen ohittaneet. Takaisin pyörille tultaessa odotti vielä EA-aiheinen tietokisa, jonka Antti hoiti SPR:n rinnepäivystäjän rutinoituneella otteella.

Järven kierrossa pidettiin reipasta loikkaa.

Torstaina ensimmäisen kartan saatuamme olimme leikillään arvailleet seuraavien rastien sijaintia rastimääritteiden perusteella ja kokeneiden seikkailijoiden arvaukset osuivatkin tismalleen oikein kahden seuraavan rastin osalta, joten suunnistaminenkaan näille ei tuottanut ongelmia. Köysilaskeutumiseen saavuimme aivan Väsyneiden Isien ja 1Lifen perässä ja jouduimmekin hieman odottelemaan ylhäällä omaa vuoroa. Laskeutuminen sujui varsin vauhdikkaasti, kun kesän aikana on kisojen lisäksi tullut köysissä killuttua muulloinkin.

Antti laskeutuu

Ja Markus sekä Jari perässä.

Köysilaskeutumisen jälkeen edessä oli reilu fillaripätkä, joka oli vielä isolta osalta varsin hyväkulkuisia teitä. Tällä pätkällä jalat joutuivat koville ja varsinkin ylämäissä huomasin olevani hieman joukkuekavereita heikommilla. Onneksi muutamissa paikoissa oli myös mukavia, vauhdikkaita alamäkipolkuja, jotka tarjosivat levon lisäksi adrenaliini purskeita.

Porttivaaran polkujuoksu toi varsin mukavaa vaihtelua ennen mahtavaa MTB-osuutta Vuokatinvaaralla. Reitinvalinnat osuivat melko hyvin kohdalleen, mutta suunnistuksessa Antille sattui pikku virhe. Enemmän menoa hidasti Antille iskenyt jalkakramppi, jonka takia pidettiin muutaman minuutin tauko. Osuuden kruunasi laskettelurinteen lasku alas Vuokattiin. Matkalla saattoi päästä muutama riemunkiljahduskin.

Vuokatinvaaralle noustessa vielä koko kolmikko kasassa.

Vuokatissa suppailupaikalle tien hiekkapengertä laskeutuessa fillaroinnin tähtiä hiponut fiilis oli vielä päällä ja vauhti taisi rinteessä nousta liian kovaksi. Nilkka ei kestänyt vauhdissa mukana ja tunsin itse välittömästii että kisa oli osaltani tässä. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta mahdollisesti jopa pahin. Vasen jalka ei kantanut ollenkaan. Tässä vaiheessa kilpailun keskeyttäminen ei varsinaisesti edes ottanut päähän, vaan pelko kohdistui jo pakkoloman pituuteen.

Matkan jatko Jarin miettein

Ihan heti Markuksen nilkan tila ei minulle auennut. Kehotin Markuksen hoitaa uimistehtävä, niin jalka saa samalla kylmää. No ei lähtenyt Markus uimaan vaan terveyskeskukseen. Kun lopulta itselle aukeni nilkan todellinen tilanne, pyörähti oman pään sisällä 15 sekunnissa tunneskaala masennuksesta, harmituksen kautta, tilanteen hyväksymiseen ja lopulta näyttämishaluun. Antin kanssa todettiin yhteen ääneen, että jatketaan kahdestaan.

Onneksi huoltojoukot olivat juuri tällä questilla kuvaamassa, joten Markus sai nopeasti tarvitsemansa hoidon ja kyydin eteenpäin lääkärin vastaanotolle. Antin kanssa emme juurikaan voineet tilanteessa enää auttaa, joten jatkoimme suorittamaan tehtävää. Tehtävänä toisen joukkueen jäsenen piti suppailla lammen toisessa reunassa olevalle laiturille ja siellä vaihtaa suppailijaa, joka meloi takaisin. Kolmannen joukkueen jäsenen tehtävänä oli uida lammessa olleelle trampoliinille, hypätä sieltä veteen ja uida takaisin. Antti halusi suppailun lisäksi tehdä vielä tämänkin tehtävän, joten näin suoritimme kahdestaan kaikki questilla olleet tehtävät.

Rannasta palasimme takaisin pyöriemme luokse, josta alkoi suunnistus kohti Sotkamossa ollutta melontaa. Matkalla Sotkamoon poimimme matkalla rastit 15 ja 16 Vuokatin alamaaston latuverkostosta. Melontaosuudelle järjestäjät olivat kehittänyt todella mielenkiintoisen tehtävän. Osuudella oli 11 rastia, joista osa oli saaressa, osa rannalla ja osa visusti sisämaassa. Osa rasteista leimattiin emitillä ja osa pihtileimasimella lapulle. Leimalappuja joukkueella oli käytettävissä kaksi kappaletta. Kahden joukkueen jäsenistä piti kulkea kanootilla ja yhden jalkaisin. Melojien ja juoksijoita sai vaihtaa. Rastit oli suunniteltu niin, että emitin piti kulkea välillä kanootissa ja välillä maalla. Järjestäjän mukaan jotkin joukkueet olivat käyttäneet suunnitteluun jopa 30 minuuttia. Antin kanssa meidän ei hirveästi tarvinnut käyttää aikaa suunnitteluun. Ei muuta kuin hyppäys kanoottiin ja ensimmäiset pari rastia (2 ja 3) meloen.

Kainuuntien (VT 76) kohdalla rantauduimme ja minä hain jalkaisin 11 rastin samalla kun Antti koukkasi mukaan rastit 6 ja 7. Ajoitus oli mainio, koska reittimme yhtyivät paluumatkalla samanaikaisesti. Kanootille palatessa otimme mukaan vielä 6. rastin, jonka jälkeen jatkoimme jälleen melomista. Meloen haimme vielä ääripäässä sijainneet rastit 8, 1 ja 9, kunnes oli aika palata takaisin lähtöpaikalle. Rannassa jätimme melontakamat järjestäjälle ja haimme jalkaisin kahteen jakautuen rastit 4 ja 5. Ennen melontaosuutta olimme kokonaistilanteessa neljänsinä Free Adventuren, Häijään ja Hiiltomiehet sekajoukkueen jälkeen. Suoritettuamme melontaosuuden kahdestaan hävisimme tällä osuudella muille joukkueille 15 - 20 minuuttia. Pikkuisen Pyylevät, Väsyneet Isät, 1Life ja KarSu menivät ohitsemme.

Melonta ilta-auringon paisteessa oli upea osuus. Kuva 4. rastilta.

Melonnan kartta ja kulkemamme reitit.

Vuokattiin palattuamme leimasimme pyörillä rastit 18 ja 19, jonka jälkeen jäljellä oli vielä yksi tehtävärasti Vuokatin Angry Bird Activity Parkissa. Ensimmäisenä tehtävänä oli etsiä sisäpuistosta kaksi paperilappua, joissa oli lauseen osia. Näistä kahdesta lauseen osasta piti muodostaa yksi lause. Tämän lause toimi pääsylippuna seuraavaan tehtävään, jossa molempien piti vuorotellen scootata potkulaudalla skeittialue päästä päähän ja takaisin. Tämän jälkeen yhden joukkueen jäsenen täytyi ryömiä volttimontun lävitse kiipeilyseinälle ja kiivetä seinää pitkin lukemaan ylös kirjoitetun lapun teksti. Antti tarjosi tehtävää minulle ja mielelläni olisin sen suorittanutkin, mutta koska en halunnut repiä jaloistani märkiä kompressiosukkia, joiden alla oli vielä jalkapohjateippaukset, delegoin tehtävän takaisin Antille. Antti hoiti tehtävän mallikkaasti toimimalla samalla näyttelijänä Tanssivien Susien kilpailusta kuvaamalle videomateriaalille (teaser).

Kiipeilyseinällä sijainneet tekstin järjestäjälle ilmoittamisen jälkeen sai jatkaa matkaa kohti yöpaikkaa. Ainoa vaan, että emme tienneet missä se tarkalleen sijaitsi. Antilta oli jossain välissä karttoja käännelleessä pudonnut telineestä yksi kartoista jossa näkyi yötauon sijainti. Olimme onneksi käyneet reitin ennakkoon lävitse ja tiesimme mihin suuntaan meidän täytyi suunnata. Matkalla maaliin ohittelimme Lost-sarjan joukkueita jättäen lopulta taktisesti yhden edellä kulkevista joukkueista edelle näyttämään meille tietä. Onneksi majoitusalueena toiminut Naapurivaaran lomakeskus sijaitsi näkyvästi tien varressa, joten se oli helppo havaita kun se kohdalle osui.

Ensimmäisen päivän maalissa Naapurivaaran lomakeskuksessa.

Ensimmäisen päivän maalissa meitä vastassa oli Markus, joka oli saanut terveyskeskuksesta kepit allensa. Onneksi nilkasta ei ollut löytynyt murtumia. Ensimmäiseen päivään meillä meni aikaa kaikkine ohjelmanumeroineen noin 9,5 tuntia. Tässä vaiheessa ei suinkaan päässyt vielä nukkumaan, vaan vuorossa olivat ilta-askareet: teltan pystytys, peseytyminen järvessä, retkiruuan teko, pyörän huolto, miesten huolto ja klo 23 kapteenien kokous ja materiaalien jako seuraavaa päivää varten. Tämän jälkeen vetäydyimme telttaan suunnittelemaan seuraavan päivän reitin, kunnes oli aika sammuttaa valot ja vetää makuupussin vetoketju kiinni.

Toinen päivä Antin silmin

• GPS-seuranta

Toiseen päivään starttasimme kahdestaan Jarin kanssa Extremely Lost -sarjaan siis varsinaisen kilpailun ulkopuolella. Tavoitteena oli nauttia päivän seikkailusta ja mitata omaa vauhtia ja taitoja muita joukkueita vastaan ilman sijoituspaineita. Pääsimme mukaan "kuuman ryhmän" starttiin kello 06:00, jossa kovia kirittäjiä ja kiritettäviä riitti. Ensimmäisen päivän kärkijoukkueiden, Freen ja Häijään lisäksi hyvinä vauhtimittareina tulisivat toimimaan sekajoukkueet 1Life ja Hiiltomiehet, sekä ensimmäisenä päivänä hyvin onnistunut Väsyneet Isät.

Aamu valkeni aurinkoisena. Sumu ja aamukosteus tekivät kelistä kuitenkin kolean ja asettauduimme prologin starttiin takit päällä. Prologi suoritettiin jalan nousten Naapurivaaran rinteelle hakemaan kaksi rastia ja jo alle 10 minuutin ylämäkitallailun jälkeen lämpöä alkoi kropasta löytyä siinä määrin, että takit piti heittää reppuun. Kärkitiimien hermopummaillessa pieneen huoltotaukoon oli varaa.

Etukäteen prologin pituudeksi oli ilmoitettu 6,5 km ja kartalta mitattuna matka tuntui jäävän selvästi vajaaksi. Osasimme siten odottaa ensimmäisellä rastilla eteen tullutta lisätehtävää - rastin leimaamista suolla n. 80 vertikaalimetriä alempana. Rastille sai kahlata kylmässä suossa polvia myöten, mutta takaisin ylös könyäminen piti huolta siitä ettei vilu yllättänyt.

Teimme matkaa hyvältä tuntunutta tahtia pitäen ja takaisin lähtöpisteeseen pyöräilyyn vaihtoon saavuimme n. 57 minuutin aamulenkin jälkeen 3,5 minuuttia kärjessä tullutta Freeta perässä. Pohdimme takkien tarvetta pyöräilyosuudelle, mutta päädyimme pitämään ne vielä repussa ainakin edessä olevan Naapurinvaaran nousun ajan.

Lauantain lähtöviivalla klo 6:00.

Prologin pitkän ylämäen jälkeen oli noudettava alhaalla suolla ollut rasti ja palattava takaisin ylös. Maisemat olivat hienot.

Otimme pyöräilyn alun reippaasti ja Naapurivaaran nousussa tavoitimme prologin jälkeen minuutin verran karussa olleet Väsyneet Isät. Jatkoimme yhtä matkaa vauhdikasta alamäkiosuutta kohti toista rastia, johon oli merkitty päivän ensimmäinen tehtävärasti. Saavuimme rastille kuudentena ja pääsimme suorittamaan hienoa tasapainoilutehtävää kahden rotkon ylityksen merkeissä.

Tehtävän jälkeen jatkoimme matkaa suorinta reittiä kohti kolmatta rastia. Väsyneet Isät valitsivat kiertotien tulokautta. Suoralla reitillä oli ylitettävänä oja, jonka kohdalle oli karttaan merkattu ylityspaikka. Ojan varteen saavuttuamme totesimme, ettei siitä ainakaan kuivin jaloin pääsisi yli. Riisuimme pyöräilyhousut ja edellisellä rastilla päälle laittamamme takit reppuun, sidoimme reput kiinni pyöriin ja kahlasimme ojan yli Freen jälkiä seuraten. Vettä oli kainaloihin saakka.

Vaatteiden kanssa säätäessä kului aikaa siinä määrin, että vaikka ojalle tullessa olimme saaneet kärkiporukan kiinni, karkasivat kärkijoukkueet seuraavalle rastille mennessä n. 10 minuutin päähän meistä. Myös Väsyneet Isät pääsivät kiertävällä reitinvalinnalla lähes 5 minuuttia edellemme.

Jarin tyylinäyte rotkon ylityksestä.

Antti tasapainoilee tyhjän päällä.

Rastivälin 2-3 ylityspaikka. Kuvassa vastaan tullut Passion Adventure matkalla kohti kakkosrastia.

Rohkea reitinvalinta ei tällä kertaa kannattanu. Kierto oli 5 min nopeampi.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkä pyöräilyosuus takaisin Kajaanin kulmille. Matkalta poimittiin rasteja, joiden suhteen reitinvalinnat olivat meidän mielestämme selkeitä. Erilaisia valintoja ja koukkuja nähtii kuitenkin edellämme ja osa kärkijoukkueista menetti useita minuutteja aikaa vääriin valintoihin ja pummeihin.

Meidän suunnistuksemme sujui virheittä, mutta ero kärkeen kasvoi silti yllättävän paljon. Edellisenä päivänä hapoille ajetut jalat eivät varsinaisesti vaivanneet matkantekoa, mutta tällä kertaa halusin varmistaa voimien riittämisen myös lopun teknisemmille pyöräilypätkille sekä tiedossa oleviin juoksupätkiin. Nautimme hienoista maisemista ja syyskuun auringosta ja saavuimme rastilla 6 odottaneelle questille kuudentena 20 minuuttia johtoon jälleen siirtynyttä Free Adventurea perässä. Saapuessamme paikalle näimme Väsyneiden Isien ja Hiiltomiesten lähtevän jatkamaan matkaa.

Tehtävänä oli kaataa limupulloja heittämällä järvestä sankolla haettua vettä niitä kohti. Selvitimme tehtävän nopeasti, täytimme omat juomapullomme ja jatkoimme matkaa kohti seuraavalta rastilta alkavaa pyöräsuunnistusta.

Juosten leimaamaan rasti 6 maavallin päästä.

Antti näyttää mallia pullonkaadossa vanhan vapaapalokuntalaisen ottein.

Seitsemännelle rastille valitsimme hieman kiertävän reitin, koska muistin kahden vuoden takaa suorimman tien olevan ärsyttävän pehmeä hiekkakuoppineen. Kiertoreitillä sai muutaman risteyksen kanssa olla todella tarkkana ja viimeisen pienen tien löytyminen vaati pari varmistavaa kaarrosta. Nopeimman ajan rastivälille tehnyt Häijää käytti myös tämän kiertoreitin, joten valintaa voi pitää onnistuneena, vaikka jäimmekin pari minuuttia lisää kärkiporukoille suunnistuksen haparoinnin vuoksi.

Haparoinnit jätettiin nopeasti taakse ja seuraavalle neljän rastin pyöräsuunnistusosuudelle tehtiin ehjä suoritus. Free meni kärjessä vielä kovemmalla tahdilla, mutta edellämme kulkeneet joukkueet leipoivat suppamaastossa useiden minuuttien pummeja ja tilanne tiivistyi 8. rastille siten, että 7 minuutin sisällä edellämme oli neljä joukkuetta (Väsyneet Isät, Cremasters, 1Life ja Hiiltomiehet).

Tällä rastilla suoritettiin lyhyt hiekkamonttusuunnistus, jossa erot eivät juuri muuttuneet ja kuultuamme tilanteen läksimme hyvin mielin jahtaamaan edellä kulkevia joukkueita.

Lyhyt hiekkamonttusuunnistus toi vaihtelua pyörän kampien pyörittelyyn - olisi saanut olla pidempikin.

Yhdeksännelle rastille ajaessamme edellä kulkevat joukkueet tulivat meitä vastaan ja näimme eron omin silmin. Kymmenennelle rastille oli tarjolla 2 reitinvalintaa: Pohjoisen kautta hiekkatien ja latu-uran kautta tai etelästä asfalttitien ja pienen polun kautta. Valitsimme eteläisen reitin, koska pelkäsimme suon yli kulkevan latupohjan olevan hidas ajaa. Tämä valinta oli virhe, sillä etelästä tullut pieni polku oli todella hidas ajettava ja myöhemmin saimme tietää että pohjoinen latu-ura oli kovapohjainen. Tällä kertaa reitinvalintojen kanssa ei tuntunut olevan tuuriakaan mukana.

Huono reitinvalinta.

Huonosta valinnasta huolimatta saimme Cremasters -joukkueen kiinni ja 11. rastille otimme tietoisesti eri reitinvalinnan yrittäen kuitata heidät tarkalla ja sähäkällä rastinotolla. Tämä onnistui hienosti ja rastilla 13 saimme todeta karistaneemme heidät peesistä saman tien.

Tämä antoi lisää virtaa tekemiseen ja kun energiatasot tuntuivat muutenkin hyviltä, jatkoimme innokkaina edellä kulkeneiden sekajoukkueiden 1Life ja Hiiltomiehet jahtaamista. Rastin 14 tehtävärastilla saimme jälleen Hiiltomiehet näköpiiriimme. Legojen ja levypainojen ympärillä pyörineen questin jälkeen nousimme jälleen pyörien selkään tarkoituksena tehdä vauhdikas ja virheetön suunnistussuoritus edellisiltä vuosilta jo osin tutuksi tulleessa Kajaanin keskustan ympäristössä.

Muistitehtävä sujui sähäkästi ja ilman virheitä, vaikka jouduimmekin "kääntämään kaikki kivet" ennen alkuun pääsemistä.

Lähestyimme rastia 15 etelän kautta. Lännen suunnasta olisi päässyt lähemmäksi tietä pitkin, mutta tulkitsin kartasta katkoviivan tarkoittavan latupohjaa / ulkoilureittiä ja arvelin sen olevan nopea ajettava. Näin olikin. Latupohjalle siirtyessämme varoitin Jaria siitä, että kohta saattaa tulla joukkueita vastaan vauhdikkaasti alamäkeen. Vastaantulijoita ei näkynyt ja olimme hieman hämmentyneitä leimatessamme rastilla yksin. Pohdimme jo, olivatko Hiiltomiehet karanneet taas kauemmaksi ja ehtineet pois latupohjalta ennen meidän saapumistamme.

Rastipisteelle 16 osuimme kerralla, mutta lipun löytämiseen kului minuutti ylimääräistä. Lopulta Jari paikansi rastin pusikosta ja jatkoimme matkaa. Muita joukkueita ei edelleenkään näkynyt. Rasti 17 napattiin kyytiin matkalla kohti vaikeaksi ennakoitua rastia 18. Tarkan suunnistuksen avulla sekin osui kohdalleen. Rastilta lähdössä haparoitiin hieman ja valitsemamme pieni polku mutkitteli takaisin tuloreitin varteen, josta jatkoimme kohti 19. rastilla odottanutta questia pienen koukun kautta.

Tällä koukkauksella näimme 1Lifen ja Cremastersin etenevän vasta kohti rastia. Ihmettelimme tilannetta hieman, koska emme tienneet missä vaiheessa olimme päässeet 1Lifen edelle. Jälkikäteen selvisi, että he olivat pummanneet rastia 15 yhdessä Hiiltomiesten kanssa.

Rastille 19 Hoikanlammen rantaan saavuimme siten neljäntenä joukkueena ja näimme samalla 10 minuuttia aiemmin saapuneet Väsyneet Isät. Hoikanlammen yli uinti on ollut mukana useana vuotena kisatessamme Lost in Kajaanissa eikä tämäkään vuosi tehnyt poikkeusta.

Voimien säästö aamupäivän pitkillä osuuksilla tuotti tulosta ja loppua kohti oli tahtia vara kiristääkin.

Hoikanlammen uinti. Tuttu juttu.

Tossut jalkaan ja baanalle.

Lyhyt pyöräsiirtymä Hoikanlammelta varuskunta-alueelle rastille 20 hoidettiin juoksutossut jalassa pyöräillen, koska perillä arvasimme jälleen odottavan jalkautumisen. Helppo sprinttisuunnistus hölkättiin hyvällä tahdilla ja esterataquestille saapuessamme näimme edellä Väsyneet Isät. Esteradalle syöksyttiin sellaisella sykkeellä, että ohitimme heidät jo radan puolivälissä. Kolmantena tehtävänä oli renkaan pyöritys hiekkakentällä. Jatkoimme samaan reippaaseen tahtiin ja hyppäsimme jälleen pyörien päälle viimeiselle lyhyelle siirtymälle Vimpelinvaaran urheilukentälle.

Rajavillit duo suorittaa Väsyneiden Isien odotellessa kolmatta jäsentä avuksi.

Tällä välillä on haparoitu suunnistuksessa ennenkin ja vaikka tällä(kin) kertaa suunnistettiin omasta mielestämme kartan mukaista optimireittiä pitkin, pääsivät Väsyneet Isät eri reitinvalinnalla jälleen aivan perässämme pyörien jättöpaikkaan. Selvitimme varustevaihdon heitä ripeämmin ja pääsimme viimeiseen epilogiin parin minuutin eron turvin kolmantena joukkueena.

Loppuhuipennukseksi oli kasattu suunnistuspainotteinen kokonaisuus. Ensin suunnattiin sisäsuunnistukseen, jossa rasteja etsittiin kolmesta kerroksesta. Kerrosten välit mentiin näppärästi kohdalle sattuneella hissillä ja näin saatiin aikaa vähän poseerata kuviakin varten :)

T:mi laiskat seikkailijat sisäsuunnistuksessa.

Viimeisenä osiona oli suunnistus Vimpelivaaran rinteillä. Lisähaasteeksi kartasta oli poistettu suurin osa teistä ja kaikki polut. Vanhasta muistista pääsimme kuitenkin hyödyntämään latupohjia ja polkuja ja suunistimme tarkasti suoraan rasteille. Osuudelle lähtiessämme oli eroa edellä kulkevaan Häijään joukkueeseen n. 17 minuuttia. Minulla jalat tuntuivat edelleen todella virkeiltä ja Jarillakin matka kulki vielä hyvään hölkkätahtiin. Napakalla suunnistuksella olimme ennen viimeistä rastia saaneet kutistettua eron Häijääseen jo n. minuuttiin. Viimeistä rastia etsimme alkuun hieman liian aikaisin. Paikannettuamme itsemme tien mutkan avulla se kuitenkin löytyi lopulta.

Maaliin kirimme lopulta päivän kolmantena vain reilut 2 minuuttia toisena saapuneen Häijään perässä. Kärjessä saapuneeseen Free Adventureen eroa tuli n. 40 minuuttia. Toisen päivän suorituksemme oli siis nousujohteinen. Kiristimme tahtia ja poimimme sijoja loppua kohti ja maalissa fiilis oli todella hyvä. Virallisille tuloslistoille sijoitusta ei siis noteerattu kilpaillessamme duona kolmen hengen joukkueiden sarjassa.

Maaliin!

• Tulokset
• Kuvia (Rajavillit)
• Linkkejä muihin kuvagallerioihin.

Lost in Kajaani 11.-12.9.2015

Rajavillit Mix oli alun perin lähdössä Extremely Lost -sarjaan kisaamaan kokoonpanolla Johanna, Riikka ja Harri, mutta Johannan ollessa vielä toipilaana, muutoksia mietittiin edelliseen päivään asti. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että Riikka ja Harri starttaavat kahdestaan Lost -sarjassa. Tämä tarkoitti sitä, että suunnistusvastuu siirtyi pääosin Riikalle, koska Harrin kesän iltarastiharjoitukset jäivät nolliin. Riikka jäikin kauhulla odottamaan mitä karttakikkailuja tälle vuodelle olisi kisan aikana tarjolla

Perjantai

 

Perjantaiaamun ensimmäisen kartan sai hakea jo torstai-iltana Kajaanista. Tuo ei kuitenkaan tiedonnälkää paljoa sammuttanut, koska siinä oli vain kaksi ensimmäistä rastia. Joka tapauksessa peli oli avattu jo edellisenä iltana Rajavillien Vuokatin majoituksessa. Illalla oli ohjelmassa neuvoa antava sauna, iltapala, varusteiden välppäys ja lepoa seuraavien päivien koitokseen.

Reitin suunnittelua lämpöisessä autossa.

Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Vimpelinlaakson kisakeskusta, josta startti tulisi tapahtumaan. Reittisuunnittelu meni Spring Adventuresta tutulla kaavalla ja Riikan johdolla, joskin Harri oli jo enemmän perillä lajin saloista. Reittivalinnat tehtiin varman päälle, periaatteena mieluummin pieni kierto ja kartalla kun jossain eksyksissä. Suunnitelmissa oli, että Riikka lukee kartat ja Harri leimaa. Starttia ja prologia odotellessa, kävimme joukkuekuvassa ja söimme väkinäiset haarukalliset retkimuonaa termarista kisajännityksen jo kutitellessa vatsaa. Aurinko onneksi helli kisaajia.

Kohta mennään.

Prologiksi paljastui Lost sarjassa 4x400 metrin ratajuoksu, joka suoritettiin vuorotellen, taisi olla meidän joukkueen kisan pisin juoksumatka tässä kohtaa. Tämän jälkeen suuntasimme pyörillä kohti torstaina saadun ykköskartan rasteja. Matkaan lähdimme muista joukkueesta haastavammalla reitinvalinnalla ja päädyimme työntämään pyörää pajukossa ja hyppäämään ojan yli takaisin pyörätielle (pääsimme sentään pois lähtöalueelta). Tässä vaiheessa liityimme jonon jatkoksi suunnitelman mukaan kohti ykkösrastia. Kakkosrastilla meitä odotti ensimmäinen quest, joka oli Iso Ruuhijärven ympärijuoksu vapaavalintaiseen suuntaan.

Lähdimme matkaan tietämättä, mitä oli edessä ja alun helppo polku muuttui suht tekniseksi. Polku kiemurteli rantaviivaa pitkin ajoittain mutaisena ja järki sanoi, että kannattaa mennä ylempänä sammalikossa suorinta reittiä. Tämäkään ei tuntunut hyvältä, koska sammaleen alla oli kivilouhikkoa, johon jalka upposi välillä. Riikka pelkäsi nilkkojensa puolesta ja meno olikin rauhallista. Järvi tuntui jatkuvan ja jatkuvan, eli tästä tulisi pitkä reissu. Lisäksi meinasimme harhautua erään niemen kärkeen rantaviivaa pitkin, onneksi huomasimme yhden joukkueen suuntaavan toisaalla siltaa kohden. Tässä vaiheessa tuli olo, että fiksu olisi ottanut alueen kartan mukaan (milloin sitä oppii, että kisan kartat on AINA pidettävä mukana?). Lammen toisella puolen polku oli helpompaa ja pystyimme ottamaan jopa muutaman juoksuaskeleen.

Ruuhilammen kierros ei ollut pelkkää juostavaa polkua.

Pienen tietovisan jälkeen alkoi 10 km tiesiirtymä 3. rastille. Viitosrastia etsimme pienen hetken, kun karttamääritteen mukaan rastin piti olla polun luona niityn pohjoispäässä, mutta se löytyi vihdoin eteläpäästä. Rastin jälkeinen polku olikin hieman märempi ja saimme työnnellä pyörää pitkät pätkät märässä metsässä. 

Rastilta 6 oli yli 15 km pyöräilyosuus asfaltilla, joka päättyi nousulla vaaramaisemiin kodalle osittain pyörää työntäen. Työnjako olikin siirtymillä selvä, Harri meni kärjessä, Riikka peesasi parhaansa mukaan ja koitti lukea samalla karttaa. Täällä oli questina hakea rastit A ja B viereisiltä vaaroilta, jonne sai todella kiivetä neliveto päällä kiviportaita pitkin, ja laakson kautta vieläpä. Reisiä hapotti, mutta maisemat oli hienot vaarojen päällä. Questin jälkeen Harri sai suunnistusvastuun MTB-pätkälle. Alkuun saimme lasketella tuttua reittiä takaisin alas. Järjestäjien kuvauskopterin pörrätessä meidän yläpuolella Riikkakaan ei kehdannut taluttaa pyörää mäkeä alas, vaan laski sen vauhdilla pitkospuita pitkin ja pelkäsi. Matkalta poimimme helpon kasirastin lammen rannalta.

Rastin 9 jälkeen oli tarkoitus oikaista maston aitaa pitkin pohjoispuolelta Vuokatin mäen päälle, mutta pummasimme Harrin ajaessa edellä menevien tyttöjen perässä ohi risteyksen ja jouduimme laskemaan koko mäen alas. Täältä alkoi pitkä nousu asfalttia pitkin Vuokatin laelle, Harri sentään herrasmiehenä työnsi Riikan koko mäen ylös asti. Matkalla katsoimme kun vastaan viiletti hirveää vauhtia pari joukkuetta, jopa Harri kommentoi, ettei me tuota vauhtia kyllä alas tulla, hulluja noi kisaajat.  Paluureitiksi valikoitui sama tie, koska laskettelurinteiden ajettavuudesta meidän kalustolla ja taidolla ei ollut varmuutta. Asfalttimäki oli itsessään elämys laskea maastopyörällä. Kolmisen minuuttia pelkkää alamäkeä, eikä jarruihin tarvinnut juurikaan koskea vauhdin ylittäessä 60 km/h ja järjestäjän gps-seurannankin hyppäävän suorana viivana. Parin polkaisun jälkeen matka päättyi urheiluopiston kentälle, josta alkoi suunnistus jalan.

Edessä oleva SUPpaus-tehtävä laittaa mietteliääksi.

Ensimmäisenä pääsimme SUPpaus paikalle, jossa saimme kuulla miesten joukkueella olevan jotain ongelmia Markuksen nilkan kanssa, mutta emme tienneet vielä tarkemmin mitä. Itse tehtävässä oli tarkoitus meloa SUP-laudalla kauemmalle laiturille, toisen juostessa paikalle, jossa tehtiin vaihto. Riikka meni tylsästi laudalla polvillaan. Harri sentään yritti päästä laudan kanssa seisten koko matkan, mutta yhden kippaamisen jälkeen, otti hänkin varman päälle (taitaa vaatia vielä vähän harjotusta). Tässä vaiheessa Harri kolhi veteen laskeutuessa lievästi jalkaa pohjassa oleviin puukappaleisiin. Onneksi tästä selvittiin mustelmalla. Suunnistus meni hitaasti, mutta varmasti polkuja pitkin päätyen viimein vaijeriradalle, jossa vedettiin valjaat päälle ja saatiin ilmavat vauhdit toiseen päähän monttua.

Juoksuosuuden jälkeen suunnistimme pyörillä kohti Angry Birds Activity Parkia, jossa etsimme teemapuistosta kaksi koodilla varustettua paperia. Tämä tuotti hankaluuksia alkuun, kun ei tiedetty ihan tarkkaan mitä etsiä. Koodin selvittämisen jälkeen siirryimme potkulautailun ja seinäkiipeilyn pariin. Seinältä saimme tietää yöpaikan nimen. Tämän jälkeen otimme taas pyörät alle ja suuntasimme kohti leirintäaluetta, jossa meidän oli tarkoitus viettää pakollinen yötauko. Pääsimme sopivasti valoisaan aikaan pystyttämään telttaa, peseytymään järveen ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Ihmettelimme kun Rajavillien toinen joukkue ei ollut vielä tullut maaliin, koska oletimme heidän olleen nopeampia, vaikka kisasivat ELost -sarjassa. Hieman ennen joukkueen maaliin saapumista, saapui Markus autokyydillä maalialueelle ja meille selvisi, että nilkka oli venähtänyt pahasti SUP-rastilla. Illan päätteeksi saimme ihastella komeita revontulia taivaalla ennen kapteenien kokousta ja seuraavan päivän materiaalin jakoa. Reittisuunnitelman teimme teltassa otsalamppujen valossa ja yritimme päästä nopeasti lepäämään. Teltan ulkopuolella viimeiset joukkueet pystyttelivät vielä telttoja tasaisessa puheensorinassa.

Lauantai

Toiseen päivään lähdettiin järjestäjän tarjoamalla aamupuurolla ja yökasteen kasteleman teltan purkamisella. Edellisen päivän aikojen perusteella lähdimme porrastetussa lähdössä klo 6.30 prologiin, jossa piti hakea jalkaisin rastit. Ensimmäiselle rastille saavuttiin lehmäaitausten ja -porttien läpi liukumiinoja vältellen. Komeiden usvaisten maisemien ihasteluun ei ollut paljon aikaa, kun piti hakea ylimääräinen rasti alhaalta lammen rannasta. Matkalla alas alkoi unihiekan rippeet karista silmistä, kun laskeutui jyrkkää kivilouhikkoa pohjalle (kartan mukaan tässä todella on jyrkänne).

Vastaantulijat haukkoivat henkeä, koska jalat olivat tunnottomat kylmästä vedestä. Hetken itsekin pystyimme tuon välttämään, mutta lopulta ei ollut vaihtoehtoa kuin kahlata polvia myöden suossa, jotta tuo rasti saatiin leimattua. Järjestäjät eivät pettäneet tänäkään vuonna, vaan kengät kasteltiin heti aamun alkuun. Kiivetessä sitä helvetin vaaran rinnettä ylös, ei hetkeen jalkateriä tuntunut.Onneksi ylämäessä töitä tehdessä jalat alkoivat lämmetä, mutta reidet yrittivät anoa armoa. Pahinta olisi ollut tässä tilanteessa hypätä suoraan pyörän selkään ja kylmään ajoviimaan. Onneksi saimme vielä marssia hakemaan toisen rastin läpi maalaismaisemien ja metsien. Riikan krapulaan verrattava olotila ei ollut vieläkään helpottanut, joten etenimme hiljakseltaan (eikä Riikka ymmärrä mikä häntä vaivaa, kun kuitenkin on taas ensi vuonna mukana). Majoitusalueelle palatessa hakemaan pyöriä Harri haaveili kuivista sukista pyöräilykenkiin, mutta eipä sellaisia ollut muistanut mukaan pakata.

Näitä maisemia olisi voinu ihailla pidempääkin.

Varsinaista reittisuunnitelmaa pääsimme toteuttamaan pyörillä ensin Naapurinvaaran rastille. Riikka ja ylämäet eivät olleet lauantaina kavereita, joten Harri pääsi työntämään joka mäessä. Ekalta rastilta matka jatkui tien pienentyessä kärrypolusta kapeaan polkuun. Poimimme rasteja yksi toisensa perään varmoilla reittivalinnoilla ja lopulta päädyimme venesatamaan, jossa odotti Rajavillien huoltojoukot kameroineen. Rastin leimaus aallonmurtajan päässä ja samalla pähkinöitä suuhun. Questin tehtävänä oli hakea ämpärillä vettä järvestä ja kaataa kolme vedellä täytettyä limupulloa 4 metrin päästä. Helppo homma, ajatteli Harri, kun viereisen paikan Puuppola Rules -joukkue kaatoi kaikki pullot ensimmäisellä heitolla. Ahneella on kuuluisa loppu ja vedet lähti ämpäristä, mutta pullot olivat edelleen pystyssä. Riikka hoiti vuoronsa kaatamalla varmasti yhden pullon. Tässä vaiheessa paineet alkoivat kasvaa, mutta Harrin toinenkin heitto jäi vajaaksi ja ämpäri meinasi saada kyytiä. Onneksi saimme molemmat seuraavilla heitoilla pullot nurin, jotta pääsimme jatkamaan matkaa. Riikka hoiti suunnistuksen MTB osuuden alkuun. Tälle välille sattuikin reissun ainoa isompi pummi, kun ajoimme toisen joukkueen kanssa risteyksestä ohi. No 10 minuuttia sinne tai tänne ei meidän kisaa pilannut.

Aina ei voi onnistua, mutta tiimityöskentelyllä tästäkin selvittiin.

Harri otti päivän ainoan vetovastuun kartanluvusta johdattaen varmasti joukkueen läpi MBT-osuuden. Suunnistus meni hyvin hienoista kangasmetsän poluista nautiskellessa. Irtohiekkaa riitti mäissä, eikä kannattanut tuhlata energiaa paikallaan polkien, joten työnsimme suosiolla mäet. Riikka ehti osuuden aikana kyseenalaistaa moneen kertaan maastopyöräilyn mielekkyyden ylipäätään, toki jokaisen onnistumisen jälkeen hetken taas menosta nauttien. Viimeisen MTB-rastin paikkeilla aukesi näkymä lentokentän alueelle ja oli aika kaivaa kameraa esille Riikan jupistessa vieressä, kun muut joukkueet painoivat meistä ohi. Rastille saapuessa saimme onneksi täytettyä vähiksi käyneet juomapussit. Tässä vaiheessa Riikka huomasi, että oli unohtanut ottaa lauantaipäivän urheilujuomapussit mukaan. Onneksi Harrilla oli ylimääräistä mukana ja Riikkakin sai juotavaksi muutakin kuin vettä. Kuuma päivä, niin juomaa kului enemmän kun mihin on totuttu.

Seiskalla oli taas pätkä suunnistusta juosten (tai meidän tapauksessa kävellen). Lähdössä saimme tietää ensimmäisen rastin sijainnin. Jokainen rasti paljasti seuraavan kohteen. Näin kiersimme pari rastia. Cut-off aikarajoja vältellen jatkoimme Riikan johdolla matkaa. Reittiä suunnitellessa päänvaivaa aiheutti 7-8 rastiväli, jossa olisi ollut houkutus tulla kasirastille pohjoispuolen polkua suota pitkin. Kun ei ollut tietoa polun kunnosta ja mahdollisista pitkospuista päätimme kiertää etelästä tietä pitkin. Tämä osoittautui meidän joukkueelle paremmaksi valinnaksi, koska saimme sen suuntaiset kommentit Elost sarjan joukkueelta, että poluilla olisi ollut tekemistä pyörän kanssa. Suunnistus jatkui Kajaanin taajama-alueella, välillä omakotitaloalueella ja välillä puistojen ja siltojen läpi ajellen.


Rastilla 12 oli taas quest. Malliksi oli rakennettu torni Dubloista. Samanlainen torni tuli rakentaa levypainoihin liimatuista kuvista. Kuvia sai katsoa vain yksi kerralla, jos oli oikea kuva, painon sai tuoda pinoon. Taidolla (vai tuurilla?) saimme kaikki kerralla oikein. 13. rasti oli teollisuusalueen takana rannassa, josta lähti melontaquest. Saimme rannan viimeisen vapaan kanootin ja lähdimme matkaan aurinkoiselle järvelle. Harri ei ollut sitten lapsuusvuosien jälkeen kanottiin koskenut, joten totesimme, että on meillä se 4,5 kilsaa aikaa opetella yhteistyötä ja melontatekniikkaa. Harria oli valmisteltu jo aiemmin reitillä 3-2-1-vaihto melontatekniikkaan, mikä alkoi onnistua muutaman vaihdon jälkeen. Kanootti tuntui muutenkin sopivan paremmin alle kuin kajakkikaksikko, työergonomia oli korkean penkin takia parempi ja melontaan sai enemmän voimaa (Harrin mukaan tää onkin voima, eikä tekniikkalaji :D). Aloimme tavoittaa muita joukkueita ja vaihtopaikalle takaisin tullessa olimme napanneet pari päänahkaa, ainakin Almost lost sarjasta. Rannassa tajusimme, kuinka onnekkaita olimme olleet tuloajan suhteen, koska luiskassa odotti pitkä jono joukkueita melontaan pääsyä.

Melontaa. (Kuva Vaarojen Valokuvaajat ry)

Melonnan jälkeen hiki valui päästä ja olisi tehnyt mieli pulahtaa uimaan, mutta ei auttanut kuin jatkaa rastien metsästystä. Uimaan pääsimmekin pari rastia myöhemmin, jossa questina oli uida vastarannalle pelastusliivien kanssa. Vesi tuntui sen verran jäätävän kylmältä, että hengitys oli salpautua ja jalat vetää kramppiin, loppumatkasta vauhtikin alkoi hiipua. Onneksi aurinkoinen keli lämmitti rannalla vaatteita pukiessa.

Hieman saattoi olla vesi kylmää tähän aikaa syksystä.

Uinti piristi niin, että oli kiva hypätä pyörän selkää kohti seuraavaa rastia. Saavuimme Kajaanin varuskunnan alueelle, jossa oli lyhyt suunnistus jalkaisin ja tämän jälkeen ”apinarata”. Onneksi vaativimmat esteet oli jätetty pois ja yhteistyöllä pääsimme radan läpi. Riikka oli unohtanut aamun kiireessä teipata nilkat ja pelkäsi korkeissa alastuloissa vääntävänsä nilkan uudelleen, onneksi Harri pystyi auttamaan. Lentopallokentällä oli kuorma-auton renkaan kääntely reunalta toiselle, jossa Riikka totesi näiden olevan perinteisesti miesten hommia (uutta joukkueenjäsentä voi huijata niin paljon kun ehtii ;) ). Harri suoritti tehtävän yksin voimamieskisoista tutulla tekniikalla Rajavillien huoltojoukkojen kannustaessa aidan takana.

"Tiimityöskentelyä"

Kun varuskunta-alue oli hoidettu, niin alkoi jo hiipiä hyvä olo puseroon, että tämä homma olisi hoidettu kohta. Vimpelinlaakson urheilukentän avoimelle portille saapuessa leimasimme rastin, jonka luulimme olevan oikea ja tätä seurasi hetken hämmennys, koska reittiohjeissa käskettiin noudattaa kylttejä ja ainoa mitä näimme, oli lippusiima kiertämässä juoksurataa. Lainkuuliaisesti kiersimme lippusiiman portille, johon meidän olisi alun perin pitänyt saapua leimaamaan. No pyörät sivuun ja tästä alkoi viimeinen jalkaisin mentävä osuus. Tässä vaiheessa väsymys meinasi purkautua turhautumisena,  ei enää suunnistusta. Mehän olimme jo maalialueella!

Epilogin ensimmäinen quest oli hakea läheisen koulurakennuksen tiloista rastien sanat ja koota niistä lause (Lost in Kajaani Winter tulee 2016). Täältä matka jatkui läheiselle mäelle kävellen, koska molemmilla alkoi olla jalat puuduksissa. Kartasta puuttui kaikki korkeuskäyrät, joten oikaisuista ei voisi olla varma kuinka paljon joutuisi mäkiä nousemaan. Päätimme ottaa varman päälle rastit, mutta samalla hiipi epäilys ehditäänkö aikarajassa maaliin (kumpikaan ei ollut varmoja pitikö siellä maalissa olla klo 18 vai 18:30 jotta ei tule sakkominuutteja). Rastit löytyi helposti ja hyppyrimäen viereisiä portaita alas kiivetessä päätimme yrittää ehtiä klo 18 mennessä maaliin ja pistimme hölkäksi. Vielä urheilukentän ratakierros ja maaliin päivän 11h 27min urakan jälkeen. 

Vihdoinkin maalissa.

Kisan aikana tuli liikuttua yhteensä n. 200 km, josta pyöräilyä 157km, melontaa 4,5 km ja juoksua/kävelyä 40 km. Aikaa tähän ja questien suorittamiseen saimme menemään yhteensä 20h ja 11 min.

Kisa oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Suunnistus sujui molemmilta varmasti, vaikkakaan ei kovin nopeasti. Juoksuaskelia ei tässä kisassa montaa tullut, mutta koitimme paikata tätä mahdollisimman hyvällä kartanluvulla. Yhteistyö sujui erittäin hyvin, hauskaa oli, vaikka välillä matka painoikin jaloissa. Harri on vahva pyörän kanssa, Riikka onneksi jaksoi sileällä peesata. Toki jälkikäteen todettiin, että olisihan se hinausnaru pitänyt kuitenkin ottaa mukaan kun asfalttipätkää oli paljon, ois ollut helpompi kuin työntää kaikki mäet. Mietittiin sitä ennen kisaa pitkään, mutta Harrilla ei ollut hinauskokemusta, eikä Riikalla kokemusta olla hinattavana (vain yhdessä kisassa ennen tätä). Riikka epäili miten saa luettua karttaa jos pitää samalla varoa ettei ole Harrin pyörässä kiinni. Oishan tuossa kisassa ollut kilometrejä millä harjoitella.

Ens vuonna uudestaan!

Kuvat on Rajavillien  galleriasta

Ennakko: Lost in Kajaani - again.

Rajavillien seikkailusyksyn kirsikkana kakussa on jo useamman vuoden ollut Kainuun hienoissa maisemissa miteltävä Lost in Kajaani -seikkailu. Kainuun Liikunta ry on vuodesta toiseen järjestänyt omanlaisensa tapahtuman, josta on kasvanut osallistujamäärältään Suomen suurin vuosittainen seikkailukilpailu.

Odotukset ovat jälleen korkealla perjantaista lauantaihin 11.-12.9. seikkailtavan vuoden 2015 painoksen suhteen, johon Rajavillit starttaa kahdella joukkueella haastavimmalle Extremely Lost radalle. Starttiviivalle asettaudutaan perjantaina klo 11 hallitsevina sarjan mestareina ja tällä kertaa kilpailusta odotetaan kovatasoisinta aikoihin.

Lost in Kajaani lähtöviivalla riittää joukkueita.

Konkareita ja ensikertalaisia.

Tutun kolmikon Markus - Antti - Jari muodostama Rajavillit puolustaa siis viime vuoden voittoa miesten sarjassa. Vuosi sitten Antin ollessa loukkaantuneena kolmantena jäsenenä seikkaili Simo, mutta nyt ollaan palattu takaisin viime vuoden Rokua Geopark Challengesta tuttuun kokoonpanoon. Yhteisiä seikkailukisastartteja ei tällä kokoonpanolla sen koommin ole, mutta kaksikkona on kisattu kaikkien kanssa ristiin viimeisen vuoden aikana.

Miesten sarjassa reitille starttaa 21 joukkuetta, joista ainakin Free Adventure tiedetään kovaksi vastukseksi. Viime vuonna lyhyemmän Lost -sarjan voittanut PikkusenPyylevät -joukkue on mukana nyt kovemmassa sarjassa ja on mielenkiintoista nähdä mihin heidän vauhtinsa riittää. Muitakin mustia hevosia listalta löytyy ja nähtäväksi jää nouseeko viime vuoden tapaan joku sekajoukkue kisaamaan kokonaiskilpailun kärkisijoista.

Markus (edessä) ja Jari (vas.) ovat mukana puolustamassa viime vuoden voittoa. Simon (oik.) tilalla seikkailee Antti.

Rajavillit Mix -joukkue lähtee kisaamaan myös kovatasoiseen sekajoukkueiden sarjaan. Tässä tiimissä vahvaa kokemusta edustavat Johanna ja Riikka, joilla molemmilla on useamman vuoden kokemus tapahtumasta. Tämän joukkueen kolmantena jäsenenä on Harri, joka on Lost in Kajaanin ensikertalainen. Kesän mittaan Harri on ollut mukana lyhyemmissä seikkailuissa tutustumassa lajiin ja joukkueen muihin jäseniin.

Sekasarjaan starttaa 9 joukkuetta. Viime vuonna koko kilpailun toiseksi tullut sekajoukkue 1Life on mukana myös tällä kertaa, tosin hieman eri kokoonpanolla. Sekajoukkueiden lisäksi Rajavillit mix kisaavat myös sarjan mies- ja naisjoukkueita vastaan, jotka tapahtuman luonteen mukaisesti kaikki seikkailevat samalla radalla.

Seikkailun seuraaminen ja ratkaisun paikat.

Lost in Kajaani tarjoaa jännittäviä hetkiä myös sohvaseikkailijoille GPS-seurannan välityksellä. Linkit live-seurantaan löytyvät www.tulospalvelu.net/gps -sivulta perjantaina kello 11 alkaen. Ensimmäisen etapin maaliin joukkueita odotetaan illalla klo 19 alkaen. Lauantaina seikkailu - ja seuranta - jatkuu heti kello 6:00 toisen päivän kuvioilla. Voittajajoukkuetta odotetaan maaliin n. klo 14, joten tiukkaa kisaseurantaa on luvassa livenä kärjen osalta n. 16 tuntia ja hitaampien joukkueiden osalta muutama tunti kauemmin.

Rastilta rastille etenemistä rytmittävät erilaiset quest-tehtävät, joissa joukkueet pääsevät mittaamaan osaamistaan mitä erilaisemmissä tehtävissä. Kaikkia questeja ei välttämättä ole GPS-seurannan karttaan merkattu, joten jos pallukka on pitkään paikallaan, on joukkue luultavimmin suorittamassa tehtävää. GPS-lähettimet kulkevat mukana repuissa, joten jos reppu jätetään tehtävän ajaksi pois kyydistä ei seurantakaan etene.

GPS-seurannan kautta seikkailun seuraaminen onnistuu vaikka rastilta käsin.

Questit ovat seikkailuissa ratkaisun paikkoja. Väsyneenä ajattelua vaativat tehtävät ovat haastavia.

Lost in Kajaani on tunnettu monista quest-tehtävistä ja ne ovatkin osaltaan kilpailun ratkaisupaikkoja. Sujuva pyörällä suunnistaminen ja oikeiden reittivalintojen löytäminen on myös tärkeää ja tätä on helppo seurata GPS-seurannan kautta. Yleensä ratkaisut ovat syntyneet vasta toisen päivän puolen välin tienoilla, jolloin katsotaan kenellä riittää vielä virtaa ja kenen tankki alkaa tyhjentyä.

Tehtävärasteilta mahdollisesti kertyvät sakkominuutit kärsitään heti, joten seurannassa oleva joukkueiden järjestys on myös kilpailun tilanne. Poikkeuksena tähän ovat tilanteet, joissa joukkue on jättänyt jonkun rastin käymättä ja sakko tästä lisätään loppuaikaan maalissa. Lauantain osuudelle joukkueet lähtevät yhteislähtönä porrastetusti, joten toisena päivänä kokonaiskilpailun järjestyksen selvittäminen vaatii pieniä laskutoimituksia ensimmäisen päivän tuloksista.

Jotain päivityksiä tilanteesta yötauolta tullaan laittamaan mahdollisuuksien mukaan myös Rajavillit on the run -Facebook -sivustolle.

Jännittäviä hetkiä kisaseurannan parissa!

Rajavillit 2 @ MM-rogaining, Kiilopää. 22.-23.8.2015

Rajavillien MM-rogainingtiimien viimeinen edustaja oli ehdottomasti kokemattomin kaksikko Mikko Purhonen ja Tuomas Aalto. Tämä kisa tulisi olemaan Mikolle toinen rogaining kilpailu ja samalla toinen rogaining kilpailu Tuomaksen kanssa.  Ensimmäinen yhteinen koitos oli kevät-rogaining Kuusijärven maastoissa maaliskuulta 2015. Kyseinen kisa oli vain neljän tunnin kilpailu, joten tässä todellakin mentiin kohti suurta tuntematonta. Tuomas oli kiertänyt aikaisemmin jo kahdeksan tunnin rogaining kilpailun Antin kanssa, joten kokemusta oli hiukan enemmän. Näin jälkikäteen voisi todellakin sanoa, että lähdettiin soitellen sotaan. Automatkalla Helsingistä Kiilopäälle sai hiukan harjoiteltua reittisuunnittelua vanhoilla kartoilla, mutta tämän lisäksi reittisuunnittelussa tulisi olemaan kaksi keltanokkaa.

Reittisuunnittelu:

Reitin suunnittelu lähti liikkeelle siitä, että huoltoon olisi tultava noin puolessa välissä reissua ja matkaa tulisi noin 100km. Tämä tarkoitti, että suunniteltiin kaksi noin 50km lenkkiä. Ensimmäisestä lenkistä (länteen läähtöpaikasta) tuli noin 56km, joten toinen lenkki saisi olla vähän lyhempi. Siitä tuli noin 40km. Seuraavaksi pohdimme kiertojärjestystä ja kiertosuuntaa. Suurin kysymys oli, kuten lienee kaikilla, että mihin aikaan tunturilla olisi hyvä olla ja missä yöllä? Pohdimme, että avotuntureilla saisi suunnistettua helposti hämärässä/pimeässäkin ja lähdimme ensin länsilenkille, jonka jälkeen vuorossa olisi yön pimeimpinä tunteina huoltotauko ja sen jälkeen tunturikierros. Tällaisessa järjestyksessä jäi myös loppuun mahdollisuus ottaa 4km tai 8km lisälenkit. Tästä oli hyvä lähteä matkaan.

Kisa:

Lehmänkellon kilahtaessa suunnistustausta kostautui ja hirmuinen pinkominen ensimmäiselle rastille alkoi. Porottava aurinko kuitenkin tuntui jo lähdössä ja Tuomas kävikin tankkaamassa lisää juomista huoltoteltalta jo 20 sekunnin kisaamisen jälkeen. Muutaman sadan metrin jälkeen oli ensimmäiset keskustelut juoksuvauhdista ja päätimme, että mennään ykköselle (78) juosten/hölkäten muiden mukana, ettei tule pummeja. No ensimmäinen rasti löytyikin sitten minuutin koukun jälkeen, kun jouduimme vähän liian alas rinteellä. Tästä toiselle rastille (63) suunnatessa vauhti ei kuitenkaan tuntunut hidastuvan ja juoksu jatkui. Mikon korkeanpaikan leiritys Dubrovnikissa ei ollut tuottanut vahvaa tulosta energian imeytymisen suhteen ja toinen huoltotauko olikin toisen rastin kupeessa olevassa kuivakäymälässä. Rastille mennessä yritimme vielä pitää kenkiä kuivina ja vältellä vettä, mutta pian huomasimme ettei siitä tule mitään ja mietimme reittisuunnitelustakin turhia kiertoja jokien takia pois. Olisi selvää, että kaikista joista tulee pääsemään yli.

Itse suunnistus tuntui todella helpolta, rastit näkyivät jo kaukaa ja suunnassa meneminen luonnistui paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kolmannella rastilla (74) oli hiukan ympyrässä pyörimistä, mutta tämän jälkeen seuraavat rastit löytyivät yllättävän helposti, (80, 33, 82, 96, 37, 34, 64, 44...). Kävelimme ylämäet, mutta polut ja tasaiset kohdat juoksimme. Rastivälillä 37-34 Mikko huomasi jaloissaan väsymisen merkkejä pitkien polkujuoksujen jälkeen. Rastivälillä 34-64 juoksimme vielä pienen pätkän tiellä, mutta tämän jälkeen oli selvää että mikäli haluamme pidempääkin viihtyä metsässä, olisi siirryttävä kävelyyn. Tässä välissä Tuomas myös ilmaisi lenkkareiden hiertävän rakkoja jalkoihin. Tämä kohta tuli olemaan reissumme kääntöpiste. Kisan jälkeisellä kokemuksella voimme sanoa, että tuolla hetkellä olisi pitänyt molempien ottaa kipulääkettä ja Tuomaksen jalat olisi pitänyt teipata kunnolla. Kokemuksen puutteen takia kuitenkin jatkoimme eteenpäin välittämättä kivuista. Liiasta vauhdista kertoi myös hyvin se, että viiden tunnin jälkeen olimme ennakkoon tehtyä aikatauluamme kaksi tuntia edellä. Aika oli kertynyt tasaisesti jokaisella rastilla.

Asfalttisuorat välillä 44-58 tuntuivat todella pitkiltä. Tällä välillä aika eteni ehdottomasti hitaimmin koko matkalla. Olimmehan tulleet paljon vauhdikkaammin alkumatkan ja monen kilometrin pituiset suorat eivät vaan näyttäneet loppuvan millään. Tästä matka kuitenkin jatkui rasteille 22-94-83. Rastilla 83 oli hieman empimistä etäisyyksien kanssa ja etsimme rastia turhan aikaisin. Lopulta kuitenkin kuru tuli vastaan ja rasti löytyi sen pohjalta. Tähänkään tuskin paljon aikaa meni, etenimme kuitenkin kokoajan eteenpäin. Rastille 52 yritimme osua kahden polun välillä olevaan yhdyspolkuun. Emme kuitenkaan siinä onnistuneet ja päätimme ottaa suuntaa rastille polun mutkasta, jotta emme vahingossa mene rastista ohi. Tämä pieni kierto oli onnistunut ja löysimme rastin erittäin varmasti. Tästä eteenpäin Mikon oikean jalan pohkeen yläosa alkoi olla jatkuvassa krampissa ja eteneminen muuttui linkutukseksi. Tuomaksen rakot alkoivat myös pahentua askel askeleelta. Tässäkään vaiheessa ei käynyt mielessäkään ottaa ibuprofeiinia vaan matkaa jatkettiin kipujen kanssa.

Rastille 73 mentiin jo melko hitaasti. Siellä teimme valinnan lähteä hakemaan rastit 32 ja 26 kerta olimme vielä kaksi tuntia edellä aikataulua. Tämä oli todennäköisesti vika tikki, sillä tuolla lenkilä molempien kivut kasvoivat sietämättömäksi. Huoltopaikalla olimme puolitoista tuntia edellä aikataulua klo. 23.30. Siellä pieni tauko ei todellekaan tehnyt hyvää kummankaan vaivoihin ja mielenlujuutta ei vaan enää ollut kummallakaan. Siellä teimme päätöksen siirtyä nauttimaan lämpimistä lakanoista kylmän metsän sijaan. Tuloksena 1050 pistettä, loistava reissu ja rutkasti kokemusta.